Luetko sinä? -kampanjan voitto Hämeenlinnaan

Vuoden 2016 Luetko sinä? -kampanjan voitti Kaurialan koulun 8E-luokka Hämeenlinnasta. Toisen palkinnon sai Perniön yhteiskoulun 8B ja kolmannen palkinnon Tuupovaaran koulun kahdeksas luokka.

Voittajatekstin Lähiauttamisen voima kirjoitti Elsa Löytynoja. Arviointiraadin mukaan kirjoittaja kiteyttää hyvin, mistä novelli kertoo, analysoi sitä monipuolisesti ja tulkitsee sen teemoja perustellusti. Toiselle sijalle tulleen Alina Piispan tekstiä Hihnan päässä enemmän kuin eläin raati kiittää ytimekkyydestä: kirjoittaja sanoo tiiviissä tekstissä paljon.  Kolmannelle sijalle tulleen Helmi Jormanaisen tekstissä on raadin mukaan hienoa omakohtaisuutta ja vapautunutta tulkintaa. Siitä näkee, että kirjoittaja on itsenäinen lukija ja kypsä kirjoittaja.

Arviointiraatiin kuuluivat vapaa tutkija, kriitikko ja tietokirjailija Päivi Heikkilä-Halttunen, kustannustoimittaja Sanna Jaatinen Otavasta ja mediakasvatusasiantuntija Hanna Romppainen Sanomalehtien Liitosta.

Tänä vuonna loppukilpailu oli poikkeuksellisen tasainen. Raati iloitsi erityisesti kahdeksasluokkalaisten rohkeudesta ilmaista myös kriittisen näkemyksensä novellista, mutta kaipasi lisää eläytyvää lukemista.
 

Lämpimät onnittelut voittajille!

KAMPANJAN VOITTOTEKSTIT

1. sija:  Lähiauttamisen voima

Elsa Löytynoja, Kaurialan koulun 8E, Hämeenlinna.

Nadja Sumanen kertoo novellissaan Hihnan päässä elämä välinpitämättömästä teinistä, joka päätyy rahaa vastaan auttamaan naapureitaan Puroloita. Purolat ovat vanha pariskunta, joka ei enää talven jäisillä keleillä pysty itse ulkoiluttamaan koiraansa.

Novellin alussa päähenkilö väheksyy koiria, mutta kohdattuaan ennakkoluulonsa hän kiintyy huomaamattaan kovasti naapureiden vilkkaaseen pentuun ja on lopussa jopa valmis uhraamaan henkensä tämän vuoksi. Päähenkilön asennemuutos on novellissa parasta. Tarina sai minut ajattelemaan, että jokaisen pitäisi pohtia omia ennakkoluulojaan ja miettiä, ovatko ne aiheellisia. Ehkä silloin tällöin olisi hyvä kokeilla tehdä asioita, jotka tuntuvat vaikeilta tai vain erilaisilta. Esimerkiksi kouluissa kiusaamista voitaisiin varmasti vähentää, jos oppilaat pääsisivät ennakkoluuloistaan toisiaan kohtaan.

Ystävällistä naapurinrouvaa lukuun ottamatta kaikki novellin aikuiset henkilöt ovat omalla tavallaan itsekkäitä. Naapurin vanha pariskunta hankki koiranpennun, vaikka he eivät pystyneet ulkoiluttamaan sitä pakkasella. Sauli totesi vain: ”Koiran voi sentään aina ampua”. Päähenkilön vanhemmat puolestaan elivät itsekästä elämää toteuttamalla vain omia halujaan. He minimoivat kaiken ulkopuolelta tulevan vaivan.

Hihnan päässä elämä -novellissa painotetaan auttamisen tärkeyttä. Sen sijaan, että kauhisteltaisiin telkkarin kautta välittyvää kuvaa pakolaiskriisistä ja terrorismista, olisi tärkeää huomata lähellä oleva avun tarve. Jos jokainen ottaisi vastuuta, huomioisi toisia ja auttaisi heikompia muutenkin kuin syömällä Reilun kaupan banaaneja, voisivat asiat olla paljon paremmin.

Pidin Sumasen novellista. Teksti oli todenmukaista, kuvailevaa ja helppolukuista. Erityisesti novellin loppu oli koskettava. Oli ihanaa, kuinka päähenkilön äiti pystyi reagoimaan lapsensa hätään ja ylittämään ennakkoluulonsa muuttamalla mielipiteensä päähenkilölle tärkeäksi tulleesta koirasta. Novellin aihe on tärkeä ja toivoisinkin, että jokainen meistä muistaisi katsoa ympärilleen ja auttaa lähellään niitä, jotka apua tarvitsevat, ja siten muuttaa maailmaa paremmaksi.

Arviointiraadin perustelut: Lähiauttamisen voima on ehyt teksti, jossa eritellään, analysoidaan ja tulkitaan novellia monipuolisesti. Kirjoittaja kiteyttää hyvin, mistä novelli kertoo ja tulkitsee sen teemoja perustellusti. Kirjoittaja myös ilmaisee selkeästi arvionsa novellista. Teksti on sujuvaa ja selkeää, lauserakenteet ovat loogisia ja rakenne napakka.

2. sija: Hihnan päässä enemmän kuin eläin

Alina Piispa, Perniön yhteiskoulun 8B

Hihnan päässä elämä on Nadja Sumasen kirjoittama novelli "Luetko sinä" -kilpailuun. Se on tarina vastuun kantamisesta, tavoitteiden saavuttamisesta ja erimielisyyksien selvittämisestä. Niin, ja myös ystävyydestä, rakkaudesta, sekä luottamuksesta.

"En ole koiraihmisiä", toteaa päähenkilö ennen kuin sai mahdollisuuden tutustua Paxiin. Elämäniloiseen koiraan, joka kaipasi kipeästi omaa, rakastavaa ihmistä. Joskus mielipiteet saattavat muuttua, ja niin taisi käydä tarinan päähenkilöllekin. Päivä päivältä, lenkki lenkiltä, he alkavat luottaa toisiinsa. Siihen, että hyvästit eivät jää ikinä viimeisiksi. Luottamus on molemminpuolista, niin kuin kuuluukin.

Novellin alku on hiukan hidastempoinen, mutta kun lopulta pääsee mukaan tarinan juoneen, ymmärtää, että novellin lukeminen kannatti. Novellin sanoma on kivan positiivinen, vaikkakin lopetus on helposti ennalta-arvattavissa. Novellissa on todella paljon hyvää. Ainoa asia mitä jää miettimään, on päähenkilö. Kuka hän on? Nimestä, iästä, eikä sukupuolestakaan saa oikein minkäänlaista käsitystä. Mutta ehkä niin onkin hyvä. Se tekee novellista hitusen salaperäisemmän.

Puolessa välissä novellia alkaa tajuta, ettei melkein täydelliseltä kuulostava elämä voi jatkua loputtomiin. Nopeammin kuin haluaakaan voi olla aika hyvästien. Tällä kertaa lopullisten, sillä terveys ei ole itsestään selvä asia.

Pääjuonen rinnalla, kulkee huomaamattomasti tarina perheen välisistä suhteista. Siitä kuka on oikeassa, ja kenen arvomaailma on tärkein. Vaikka välillä huudetaan ja paiskotaan ovia, on perhe aina ykkönen. Onnellisesta lopusta näkee, miten rakkaus vie aina lopulta voiton.

Arviointiraadin perustelut: Kirjoittaja sanoo tiiviissä tekstissä paljon. Hän kiteyttää hyvin jo heti alussa novellin teemat ja aiheen. Kirjoittaja kirjoittaa ytimekkäästi, ei sorru rönsyilyyn ja käyttää kelpo kieltä. Tekstissä on napakka lauserakenne. Myös otsikko on hyvä.

3. sija: Rakkaus ei katso rajoja

Helmi Jormanainen Tuupovaaran koulun 8. luokka.

Elämääni astui koira, rakki. Riehuva, haiseva, kuolaava otus. Minä rakastin sitä. Se oli osa minua. Riehuva, haiseva, kuolaava otus, aivan niin kuin minäkin. Kaikilla on virheensä, kaikki haisevat joskus pahalle.

Nadja Sumasen novelli Hihnan päässä elämä kertoo päähenkilöstä, koirasta, ymmärtämättömästä perheestä, onnesta, surusta ja kaiken kaikkiaan elämästä. Aina löytyy joku, joka ei ymmärrä sitä, mitä rakastat. Mutta miksi välittää siitä?

Novellin alussa puhutaan siitä, kuinka päähenkilö kokee olevansa kuulumaton perheeseensä. Hän on kiinnostunut elektroniikasta, kun taas vanhempiansa se ei voisi vähempää kiinnostaa. Vanhempien huomio kiinnittyy vain kaukana apua tarvitseville eikä ongelmiin lähellä. Ongelmiin, jotka voisivat koskettaa heitä. Sitä ei voi edes harkita, jos se oikeasti vaikuttaisi omaan elämään. "Missä kulkee se raja?"

Itse, kuten varmasti moni muukin ikäiseni, voin samaistua päähenkilön perhe-elämään. Se on asia, jota arvostan novellissa: mitään ei ole kaunisteltu, tällaista se on. Aina vanhemmat tai muut ympärillä olevat eivät tajua haluamaasi, vaikka sitä kuinka toivot. Se saattaa vaikuttaa muille turhalta. Jos se on kuitenkin asia, jota rakastat koko sydämestäsi, älä koskaan lopeta tekemästä sitä. Taistele sen puolesta.

Loppujen lopuksi lähimmäistesi pitäisi rakastaa sinua, koska olet sinä. Kaikki ne pienimmätkin asiat sinussa muodostavat uskomattoman kokonaisuuden, jota jokaisen sinulle tärkeän ihmisen pitäisi rakastaa, ehdoitta. Kaikki me kuitenkin vuodamme punaista - jokaisen elämä on yhtä arvokas. 

Sumasen kirjoitus on selkeää ja mukavaa luettavaa. Puhekieli mielestäni mukailee hyvin ikäisteni puhetta ja on erittäin helposti samaistuttavaa. Perheen arki on kuvattu todellisuudenmukaiseksi, mistä pidin erittäin paljon. Konflikteja oikeassakin elämässä vanhempien kanssa riittää, mutta se on vain merkki kasvamisesta.

Juoni etenee melko nopeasti, mikä on kuitenkin ymmärrettävää, koska kyseessä on novelli. Kokonaisvaltainen kuva juonesta jäi kuitenkin ehkä hieman vajanaiseksi, aikahyppyjä oli paljon. Ympäristöä oli kuvattu hyvin, mieleeni muodostui selkeä kuva tilanteista ja niiden tunnelmasta.

Päähenkilön ulkonäköä ei kuvailtu juuri ollenkaan. Mysteeriksi siis jäi, onko kyseessä tyttö vai poika. Toisaalta pidin vapaudesta luoda oma kuva päähenkilöstä, mutta hahmoon syventyminen olisi ollut edes pienellä kuvailemisella helpompaa.

Lopun olisi voinut muodostaa mielestäni toisin. Tietenkin olin onnellinen siitä, että koira jäi eloon, mutta loppu tuntui hieman kömpelöltä ja hutaistulta. Pidin kuitenkin äidin sanomasta aivan lopussa ja se mielestäni kiteytti novellin erittäin hyvin kasaan - rakkaus ei katso rajoja.

Arviointiraadin perustelut: Tekstissä on vahvaa ja vapautunutta tulkintaa, hienoa omakohtaisuutta ja lukukokemuksen läsnäoloa. Tekstistä näkyy, että kirjoittaja on itsenäinen lukija ja kypsä kirjoittaja.