Ihmisiä itse kukin
Teini-iän tunnekuohut, hankala suhde vanhempaan ja elämä uusperheessä. Aihe, joka nuortenkirjallisuudessa on kulutettu niin puhki ja poikki, jota on vatvottu sellaisella antaumuksella, että pelkkä ajatteleminen saa huokaisemaan. Voiko siitä vielä kirjoittaa jotain, joka pystyy koskettamaan ja tulemaan lähelle olematta silti klisee? Kyllä ilmeisesti voi.
Rakkaudesta lajiin on novelli, jonka kirjailija Juuli Niemi on kirjoittanut tämänvuotista nuorille suunnattua Luetko sinä?-kampanjaa varten. Se avaa oven muutaman tunnin pituiseen ajanjaksoon teini-ikäisen Petjan elämästä, johon kuuluu kiireinen isä, edessä siintävä arki uusperheessä sekä tasapainoilu kahden kodin välillä. Kertojan vanhempien ero, vaikkakin tapahtunut jo vuosia sitten, vaikuttaa edelleen häneen, eivätkä isälle pian syntyvät kaksostytöt ainakaan helpota asioita. Novellin pääpaino onkin isän ja pojan välisen suhteen ristiriidoissa ja ongelmissa, mutta myös koko ajan läsnä olevassa kiintymyksessä. Loppujen lopuksi yhteinen intohimo tennikseen, sekä lämmin huumori auttavat heitä ymmärtämään toisiaan.
Novellin juoni ei itsessään ole kovin omaperäinen tai värikäs. Tarina alkaa hieman hämmentävästi, enkä saanut ideasta kiinni heti alkumetreillä. Teksti poikkeaa paljon niistä, joita yleensä olen tottunut lukemaan, sillä sen ansiot eivät niinkään löydy jännittävästä juonesta, vaan kertojan tunteiden ja ajatusten taitavasta kuvaamisesta. Ne tavoittaakseni jouduin keskittymään ja pääsemään yli aikaisemmista odotuksistani.
Yksi parhaista asioista koko novellissa oli se, etteivät tarinan henkilöt ole mustavalkoisia. Kirjoittaja olisi halutessaan voinut luoda Petjan isästä välinpitämättömän ja kylmän hahmon, joka laiminlyö poikaansa ja kiinnittää huomiota vain nykyiseen naisystäväänsä, jota kertoja tietenkin vihaa. Tämä olisi tehnyt tarinasta lastensatujen kaltaisen, ja samalla vienyt siitä kaiken samaistuttavuuden. Sen sijaan novelli maalaa kuvan elämästä, joka voisi olla jokaiselle mahdollinen, elämästä, johon kuuluu toisinaan poissaoleva, mutta yhtä kaikki välittävä isä sekä vanhempien kireän asiallinen suhde eron jälkeen. Henkilöitä ei ole jaettu pahiksiin ja hyviksiin, kaikki ovat tavallisia ihmisiä tavallisine vikoineen.
"Ärsyttää, että kuulostan ihan kiukkuiselta kakaralta, mutta en voi itselleni mitään." Tähän kertojan ajatukseen ihastuin heti sen luettuani, koska se kuvaa hyvin henkilökohtaista suhdettani murrosikään. Totuus on, että aina ei käyttäydy erityisen mallikelpoisesti, eikä jokaista möläytystä kannata julkaista seuraavan aamun lehdessä. Näin on Petjankin tapauksessa, mutta lukija voi yhä kaiken teiniangstinkin alta löytää ihmisen, joka suhtautuu itseensä kriittisesti. Vaikutuin siitä, kuinka hienosti kirjoittaja oli osannut tuoda nämä kaksi puolta yhteen samassa henkilössä. Hormonihirviölle annettiin myös sielu.
Kokonaisuudessaan Rakkaudesta lajiin oli sympaattinen sikermä kertojan pohdiskelua ja katkeransuloista dialogia isän ja pojan välillä. Novelli antoi osuvan muistutuksen siitä, etteivät ihmissuhteen ristiriidat ja ongelmat välttämättä pienennä sen arvoa. Kerronta oli sujuvaa ja ammattimaista, ja lukiessa novellista paljastui uusia kerroksia. Juuli Niemi todisti tekstillään minulle, ettei hyvä lukukokemus välttämättä vaadi erikoista aihetta, ainoastaan taitavan kirjoittajan ja sopivan lukijan.
Maija Joensuu
Riihenmäen koulun 8F
Mäntsälä
Arviointiraadin perustelut: Ihmisiä itse kukin on ehjä ja hallittu teksti, josta välittyy vahva novellin sisällön ymmärtäminen. Kirjoittaja tekee novellista oivaltavia tulkintoja ja avaa hyvin myös lukukokemustaan. Tekstissä on sopusuhtainen rakenne, lukijan kiinnostuksen herättävä aloitus ja vahva lopetus. Otsikko on kaunis ja kekseliäs, ja se sopii hyvin tekstiin. Kieli on sujuvaa.
