Auta minua, olenhan vasta nuori
Juuli Niemi: Rakkaudesta lajiin. Luetko sinä? - kampanja 2017
Kaikilla on elämässään välillä verisiä varpaita. Ne sattuvat ja häiritsevät. Siksi kaipaamme ihmisiä jotka ovat vierellämme auttamassa putsaamaan ja teippaamaan niitä, kun tarvitsemme. Lämmin veri. Rytmikäs tykytys. Uudet kaksoset.
Vuoden 2016 Finlandia Junior -palkinnon voittanut Juuli Niemi kirjoittaa nuoren ja mietteliään Petjan mutkikkaasta, mutta samaan aikaan suloisesta elämästä. Petjan elämä on muuttumassa täysin. Isälle ja äitipuolelle on tulossa uudet kaksoset. Perheenlisäys pelottaa Petjaa. Unohtaako isä hänet kokonaan? Tuleeko tennis olemaan ainoa asia joka yhdistää heitä, kun kaksoset vievät kaiken isän rakkauden ja huomion?
“Rakkaudesta lajiin”. Eikö rakkauden pitäisi ulottua muualle kuin vaan lajiin?
Tekstin metaforat ja taiteelliset käänteet vievät lukijan takaisin omaan nuoruuteen. Kuinka vanhempien rakkaudesta voi olla niin epävarma. Epävarmuutta löytyy tarpeeksi jo itsestään ja kyvyistään selvitä maailmassa. Ei sitä jaksa kaikkialta. Varsinkaan vanhemmista.
Uskon, että monet nuoret pystyvät samaistumaan tekstiin. Kirjailija osasi mielestäni kuvailla nuoruutta todella hyvin tekstissä. Miltä se tuntuu, näyttää ja kuulostaa. Haavoittuneesta varpaasta, harjoitusten stressaavasta ilmapiiristä siihen kuinka vanhemmat välillä raastavat aivoja aivan liikaa.
Toki tekstissä nuoruutta kuvataan hyvin geneerisesti ja niin, että mahdollisimman moni nuori samastuisi tekstin tapahtumiin. Petja on mielestäni hyvin angstinen nuori, mutta kuka ei olisi nuoruudessaan ollut välillä hieman angstinen teini.
Tarinassa seurataan Petjaa kun hän lähtee harjoituksiin ja sieltä takaisin kotiin. Vaikka suuria “tapahtumia” tarinassa ei ole, siitä saa hyvin rikasta psykologista tarinaa. Petja on kuin nukke vanhempiensa välillä. Äiti tuntuu lahjovan poikaa pois isänsä luota. Tämä on realistinen kuva eronneiden lapsien elämästä. Vanhemmat säteilevät tappeluaan ja negatiivisuutta lapsiensa päälle. Ei aikuisten tappelut kuulu lapsien kuultaviksi.
Petjan tultua harjoituksista hän on ärsyyntynyt ja sisältäpäin surullinen. Harjoitukset menivät huonosti ja isäkin unohti teipata varpaan. Elämä näyttää harmaalta ja masentavalta. Petja istuu kylpyhuoneessa, kun isä istahtaa vierelle. Pitkä keskustelu ja varpaan hoitaminen rauhoittavat Petjaa. Ehkä isä sittenkin välittää. Kappale on koskettava ja tunteellinen. Aivan upea.
Loppujen lopuksi uskon, että teksti olisi hyvä luku vanhemmille. Isille, äideille, papoille, mummoille, puoli-isille , äitipuolille, adoptiovanhemmille, biologisille vanhemmille ja kaikenlaisille huoltajille. Tämän avulla he näkisivät elämää nuoren silmistä. Millaiselta elämä oikeasti näyttää. Minkä takia elämä näyttää välillä niin harmaalta.
Ja miksi me nuoret välillä vain tarvitsemme jonkun
teippaamaan veriset varpaamme. Lapsuutta on liian vaikea käydä yksin läpi. “Kohta meillä on yhtä isot jalat”.
Matilda Mannström
Kuninkaanhaan koulun 8A
Pori
2. sija. Arviointiraadin perustelut: Auta minua, olenhan vasta nuori on koskettava teksti, jossa on vahva, persoonallinen tyyli. Tekstissä on hienoja tihentymiä ja vaikuttava otsikko. Kirjoittaja tulkitsee novellia hyvin. Teksti onnistuu tärkeimmässä: se innostaa lukijaa tarttumaan novelliin.
