Kipuilua
Huomioiko isä enää isoveljeä, kun perheeseen syntyy lisää lapsia? Haluaako teini-ikäinen isoveli edes tulla muistetuksi? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtii Juuli Niemen novelli Rakkaudesta lajiin. Päähenkilön Petjan elämä on mullistumassa peruuttamattomasti. Hänen isälleen ja tämän uudelle vaimolle on syntymässä kaksoset. Miten uudet vauvat vaikuttavat jo ennestään hankalaan isäsuhteeseen? Petjan kipuilua ihmissuhteissa kuvataan hauskalla tavalla. Sosiaalisten ongelmien vertauskuvana toimii fyysinen vaiva. Petjan lähes irronnut varpaankynsi symboloi monia asioita. Isä esimerkiksi unohtaa teipata Petjan varpaan, mikä kuvastaa Petjan pelkoja, kuten sitä, että isän aika ei riitä enää laisinkaan hänelle ja että isä unohtaa hänet lopulta kokonaan. Tämä on mielestäni yksi novellin parhaista puolista. Asioita kerrotaan vertauskuvallisesti, ja paljon jätetään myös täysin lukijan mielikuvituksen varaan. Kaikkea ei selitetä, vaan lukija saa tehdä oman tulkintansa. Vertauskuvallisuuden vuoksi novelli sopii sellaisille lukijoille, jotka ovat valmiita lukemaan sitä useaan kertaan ja pohtimaan sen sanomaa. Ensimmäisellä kerralla siitä ei saa kaikkea irti.
Novellin juoni on hyvin yksinkertainen; se rakentuu yksien tennisharjoitusten ympärille. Novellissa ei tapahdu, eikä henkilöistä kerrota paljoa. Joistakin tämä saattaa tuntua tylsältä, mutta minua se ei haitannut, sillä Rakkaudesta lajiin ei selvästikään ole juoninovelli. Sen idea on juurikin tunnelmassa ja teemoissa. On oikeastaan todella mukavaa lukea novelli, jossa ei ole päällekkäin monia juonilankoja, henkilöhahmoja ja tapahtumia, vaan päähenkilöön todella syvennytään. Petjan tunteita ja ajatuksia kuvataan realistisesti ja omaperäisesti. Se tekee Petjasta helpon samaistumisen kohteen erityisesti nuorille. Lukija todella pääsee Petjan pään sisään ja ymmärtää hänen tunteitaan. Välillä tosin tuntuu, että Petja vihaa koko maailmaa ja varsinkin isäänsä. Petjaa ärsyttää, että isä seisoo harjoituksissa kentän laidalla, toisin kuin kaikkien muiden isät, mutta se, ettei isä enää kaksosten synnyttyä ehtisi harjoituksiin, raivostuttaa vielä enemmän. Jopa isän ainainen tyyneys nyppii Petjaa. Myös isä herättää sympatiaa, varsinkin niissä lukijoissa, joilla on omia lapsia.
Novellin loppuratkaisu on myös toimiva. Lopussa ei ole mitään suurta huipentumaa, juonen edetessä kehittyneet jännitteet eivät purkaudu suurena riitana. Isä ja poika vain keskustelevat. Minusta tällainen loppu sopii kyseiseen novelliin, jossa koko ajan jätetään asioita auki ja lukijan kuviteltavaksi. Oikeastaan olisi hieman hassua, jos lopussa kaikki selitettäisiin ja ympyrä niin sanotusti sulkeutuisi. Juoni jää avonaiseksi mutta ei kuitenkaan kesken. Tunnelma muuttuu selkeästi vähemmän kireäksi, ja Petja tajuaa, että kyllä isä välittää. Loppuun on ujutettu jopa hieman huumoria. Novellin päätyttyä lukijalle jää hymy huulille.
Ida-Maria Kouhia
Pohjoispuiston koulun 8A
Hyvinkää
3. sija: Arviointiraadin perustelut: Kipuilua on kypsä teksti, jossa on hyviä, kiteytyneitä havaintoja ja vahvaa novellin analyysiä. Kirjoittaja on ymmärtänyt hyvin novellin vertauskuvallisten tason, avonaisen lopun sekä humoristisuuden.
