Paetako todellisuutta muistoihin?
Jos sinä voisit katsoa jonkin muiston menneisyydestäsi, mikä se olisi? Vain silmät sulkemalla voisit päästä juuri siihen hetkeen, jolloin olit kenties onnellisimmillaan tai viaton. Siiri Enoranta kirjoitti vuonna 2019 Luetko sinä -kampanjaan puhuttelevan tieteisnovellin Fotosynteesi. Kun luin novellia toistuvasti, mieleeni nousi koko ajan uusia ajatuksia. Enoranta ei paljasta mitään etukäteen, eikä myöskään mitään liikaa. Novellin dystopia panee
ajattelemaan. Voimme havaita ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien seurauksena syntyneen tulevaisuuden. Aika, jota novellin henkilöt polarkit ja lemmikit elävät, ei tapahtumien myötä näytäkään olevan niin yksinkertaista. Puhutaan vanhan kansan virheistä, mutta toistavatko ne itseään?
Novellissa kertoja vaihtuu polarkki Jinin ja lemmikki Kayn välillä. Noiden kahden eriarvoisen olennon mieleen sukeltaminen auttaa ymmärtämään novellissa elettävää aikaa ja järjestystä. Novellissa vallitsevan luokkajärjestyksen mukaan lemmikiksi syntyessäsi olet loppuelämäsi
alempiarvoinen. Tämä on ollut todellisuutta kaikkialla maailmassa ja on osittain vieläkin. Edelleenkin on lapsia, jotka syntyvät köyhiin oloihin, eikä heillä ole varaa kouluttautua tai nousta kyvyistään huolimatta. Lemmikkejä voidaan verrata orjiin. Heidän tehtävänsä on huolehtia isännistään, mikä tekee lemmikeistä tarpeellisia. Polarkki on riippuvainen tuosta olennosta, mikä käy ilmi jo novellin ensimmäisessä virkkeessä: “Taluta minua”, sanoin
lemmikilleni sinä aamuna, “pidä lujasti kiinni.”
Kaikki lemmikit eivät kuitenkaan tyydy osaansa, vaan haluavat tuoda julki maailmaa uhkaavan vaaran. Ainakaan Kay ei aina halua ottaa vastaan helmeä, joka saisi hänet alistumaan Jinin arvovallalle. Enoranta on luonut vaikutelman päähenkilö Jinin ymmärtämättömyydestä novellissa esiintyviä ongelmia, kuten tasa-arvoa kohtaan. “Minä olin syntynyt polarkiksi ja Kay lemmikiksi, me kumpikin toteutimme omaa tehtäväämme”. Kay yrittää avata Jinin silmät, jotta tämä näkisi maailmaa uhkaavan vaaran. Nuo purppuraiset
saastepilvet eivät kuitenkaan tunnu huolestuttavan Jiniä lainkaan.
Kruunu, tuo bioteknologinen huipputuote, vie Jinin muistoihin. “Menneisyys on turvallisempi paikka kuin nykyhetki. Nykyhetki on epäluotettava. Muistoissa asuu totuus.” Mutta jos tuudittautuu muistojen turvalliseen sävyyn, todellisuuden epävakaus jää huomaamatta. Niiden, joilla on valtaa on helppo olla kuulematta alempiaan. Vaikka syvällä sisimmissään he tietäisivät toisen olevan oikeassa, haluavat he tuudittautua valheiden turvallisuuteen sen sijaan, että avaisivat silmät kipeälle totuudelle. Tämä on surullisen yleinen ilmiö. Tänäkin päivänä maailman suuret päättäjät vähättelevät isoja ongelmia kuten ilmastonmuutosta. He eivät halua ongelmien pilaavan omaa täydellistä maailmankuvaansa, eivät vaikka tieteen kieltämisen hintana voi olla kaikkien yhteinen maapallo.
Novelli on kokonaisuudessaan hyvin puhutteleva ja etenkin loppu on koskettavan kaunis. Kruunun hajotessa voi melkein tuntea läsnä olevan tasa-arvon, johon ei maailmanjärjestys ole aikaisemmin yltänyt. Jin ja Kay, aiemmin niin erilaiset, ovatkin molemmat vain nuoria, ihmisiä. Maailmanjärjestys voisi mennä uusiksi.
Peppi Impola,
Pyhäjoen Saaren koulu
Arviointiraadin perustelut: Toiselle sijalle tullut Peppi Impolan Paetako todellisuutta muistoihin? -teksti on arviointiraadin mukaan älykäs ja oivaltava teksti, jossa novellia on tulkittu tarkasti ja herkkyydellä. Tekstissä on kiinnostava, herättelevä aloitus ja kaunis lopetus. Tekstissä näkyy tunne. Kirjoittaja ottaa rohkeasti poliittisesti kantaa ja sitoo novellin teemat tähän päivään.
